1929-2004
Antti Nurminen on poissa. Hän sai kutsun kotiin. Antti sanoi kerran, että hänet on jätetty kolmospesälle; unohdettu. Nyt oli merkki päällä. Antti sai lähteä. Voimme sen sanoa, että se oli Kunniajuoksu. Useat olivat ne pelitoverit, jotka Antin kotipesään toivottivat. Toisia jäi vielä kentälle odottamaan uutta vuoroa. Mekin saamme sen kutsun aikanaan. Silloin taas näemme toisemme. Silloin taas tapaamme, Antti.
Antti syntyi Loimaalla suureen perheeseen. Hänen syntymäkotinsa oli Holmanojan varrella Loimaan Kyttälässä. Siinä entisen nuorisotalon naapurissa. Iivari Nurminen kasvatti monilukuisen sisarussarjan hyvin. Antti oli nuorimmasta päästä. Antin mieli paloi urheiluun. Hän juoksi urheiluseura Voiman harjoituksissa pikamatkoja, jopa neljännesmailia. Suurin palo oli kuitenkin pesäpalloon. Kesät kuluivat pesäpallon parissa. Vanhat pelaajat totesivat kerran, että kun joka päivä koulun jälkeen pelattiin kolme- neljä tuntia, niin ihme on, jos ei siinä opi.
Antti nousi LP: n ykkösjoukkueeseen 16-vuotiaana. Hän pelasi aina kolmospesällä. Myöhemmin kolmospolttajana. Hänet valittiin kaksi kertaa Itä - Länteen. Mestaruussarja kausia LP:n paidassa kertyi yhteensä kuusi. Piirinmestaruuksia tulikin sitten yli kaksikymmentä, myöhemmin myös kontioiden sarjassa. Antti pelasi yli 50 - vuotiaana sarjaotteluita. Koko uransa Antti oli loimaalainen ja pelasi LP:ssä. Vieraili kyllä muissakin harjoituksissa. Nopeus ja lyöntivoima olivat aina tallella. Antti totesikin kerran: "Ette te enää koskaan näe näin vanhaa äijää kentällä!". Olisi vielä voinut todeta, ettei näin hyväkuntoista ja nopeaa. Anttihan kävi "vanhoilla päivillään" punttisalillakin.
Antti oli pelaajana varma osaaja. Kolmosrajasta ei lyöty kunnareita. Antti oli aina edessä. Ulkokentällä Antti pelasi, kuten vierustoverinsa Eero valkoisissa pikkuhousuissa. Sukat olivat usein valuneet puolisääreen, kun Antti syöksyi pallon perään. Lyöjänä Antti oli varma voimalyöjä. Hän tehosti lyöntiään vielä ikään kuin koukkaamalla.. Siitäkö se teho.
Jäähdytellessään pelaajauraansa Antti toimi vielä pitkään valmennus- ja pelinjohtajatehtävissä. Hän johti alle 18-vuotiaat pojat Suomen mestaruuteen. Antti ei ainostaan johtanut harjoituksia, hän teki kaikki harjoitteet myös itse. Kyllä sitä nuoret usein ihmettelivät.
Vakavan sairauden yrittäessä lannistaa Anttia, hän ei luovuttanut. Hän kävi katsomassa ottelut järjestään. Hänellä oli oma paikka ykköspesän jatkeella. Siellä yläpritsillä. Oli siellä muitakin veteraaneja. Siellä kuuli terävät kommentit sekä pelistä, että pelinjohdosta. Osuivat varsin usein oikeaan. Eräänä päivänä jutellessamme Antti sanoi, että hän on sairas mies. Yhdessä murehdimme asiaa. Totesimme sen, että näin on elämässä.
Viime kesänä LP :n veteraanit tapasivat toisensa Koivulassa. Taas uudestaan lyötiin ne kunnarit ja näpäykset. Vähän jo muisti sohlasi niin, että leikillään yritettiin jopa uutta jakoa. Antti tuli mukaan tapahtumaan. Nyt jo sidottuna rullatuoliin, vaimonsa hellässä huomassa.. Kaikki kävivät Anttia tervehtimässä. Antti vastaili harvakseltaan. Eero Vilevaara meni Antin luokse ja totesi: "Antti me olemme tässä sinun vierelläsi kaikki vanhat pelikaverit. Sinä olet siinä minun oikealla puolella kolmospesällä. Simo on kakkospesällä. Älä yhtään huoli me olemme aina Sinun vierelläsi". Antti nosti päätään ja minusta tuntui, että Antin silmässä kimmelsi kyynel.
Hyvästi Antti - ei vaan Näkemiin.